Kandidaatin tutkielmaan kuuluu sen esittäminen seminaarissa myös suullisesti. Mä tein sen viime torstaina. Laadin esittämistä varten PowerPoint -esityksen ja kerroin tutkimuksestani kaiken tärkeän. Ihan hyvin meni, mua ei sattuneesta syystä noi suulliset esittämiset jännitä liikaa.
Mutta se, mikä jännitti, oli oman työn taso ja se, että onko se edes alkeellisesti tieteelliset kriteerit täyttävä. Mua pelotti, että mun analyysi ei ole ollenkaan oikein tehty. Koskaan elämässäni en ole analysoinut mitään tieteellisesti tätä ennen. Epätieteellisesti sitäkin enemmän!
No, hyvin se meni ja homma oli kuitenkin sinne päin. Toisin kuin tämä teksti tässä...
Sain kiitosta nimenomaan analyysista, mikä tuntui todella kivalta ja myös oudolta, koska mulla oli sellanen pelko, että just se analyysi on päin peetä.
Tää tutkimuksen teko on ainakin mulle mieluisaa, vaikkakin työlästä. Ja mä en ainakaan voisi oppia tätä muuta kuin tekemällä. Tiesin kyllä kaikki asiat etukäteen, mutta en osannut kuvitella, miten ne yhdistetään. Nyt ymmärrän ja siksi gradun tekeminen ei hirvitä yhtään.
Ja mä tiedän tasan tarkkaan, kuinka gradun kanssa pitää toimia: sitä on tehtävä koko ajan. Ei voi tehdä niin kuin mä tein tän kandin kanssa, olin melkein kaksi kuukautta tekemättä mitään, en koskenut koko tutkielmaan ollenkaan. Sellainen peli kostautuu ja tulee kiire, joka aiheuttaa stressiä, joka aiheuttaa hermojen kiristymistä, joka aihettaa saamattomuutta, joka aiheutta lamauttavaa kauhua deadlinen lähestyessä. Tästä aiheutuu, että ennen h-hetkeä työtä on tehtävä yötä päivää, ja se rassaa sielua ja perhe-elämää. Kun alkaa tuntua, että elämässä ei ole muuta kun lähdeviitteitä, tietokone ja tutkimus, ollaan rajatilassa.
Näin mulle kävi tän kandin kanssa. Koska kuvittelin, että on ihan helppoa olla "duunissa" kahdeksan tuntia päivässä ja sitten illalla kirjoitella se kandi... Ja sehän ei sitten mennytkään niin. Mutta nyt kandi on melkein valmis, pientä hiomista vaille. Ja mulla on helpottunut olo. Aloin innoissani suunnitella jo gradua!
A-klinikalla menee mukavasti. Joudun miettimään monenlaisia asioita, myös arvoja ja etiikkaa omalta kohdaltani. Se tekee hyvää ja on tarpeellista. Mulla on "omia" asiakkaita (minkä olen jo varmaankin sata kertaa kertonut) ja se on hienoa. Siinä oppii tuhat asiaa, jotka jo tietää, mutta jotka on saatava lihasmuistiin. Haastavaa ja mahtavaa.
Mutta nyt mä hyökkään ton kandin kimppuun. Viimeistelen sen, jotta ensi viikolla kypsyyskokeessa olen valmiina - ja kypsänä.
19.5. mä lähden Espooseen palvelutaloon töihin. Kirjoittelen sitten myös sieltä kuulumisia ja ajatuksia. Ja toivottavasti ehdin tännekin kirjoitella vielä ennen sitä.
Sii juu!
Mutta se, mikä jännitti, oli oman työn taso ja se, että onko se edes alkeellisesti tieteelliset kriteerit täyttävä. Mua pelotti, että mun analyysi ei ole ollenkaan oikein tehty. Koskaan elämässäni en ole analysoinut mitään tieteellisesti tätä ennen. Epätieteellisesti sitäkin enemmän!
No, hyvin se meni ja homma oli kuitenkin sinne päin. Toisin kuin tämä teksti tässä...
Sain kiitosta nimenomaan analyysista, mikä tuntui todella kivalta ja myös oudolta, koska mulla oli sellanen pelko, että just se analyysi on päin peetä.
Tää tutkimuksen teko on ainakin mulle mieluisaa, vaikkakin työlästä. Ja mä en ainakaan voisi oppia tätä muuta kuin tekemällä. Tiesin kyllä kaikki asiat etukäteen, mutta en osannut kuvitella, miten ne yhdistetään. Nyt ymmärrän ja siksi gradun tekeminen ei hirvitä yhtään.
Ja mä tiedän tasan tarkkaan, kuinka gradun kanssa pitää toimia: sitä on tehtävä koko ajan. Ei voi tehdä niin kuin mä tein tän kandin kanssa, olin melkein kaksi kuukautta tekemättä mitään, en koskenut koko tutkielmaan ollenkaan. Sellainen peli kostautuu ja tulee kiire, joka aiheuttaa stressiä, joka aiheuttaa hermojen kiristymistä, joka aihettaa saamattomuutta, joka aiheutta lamauttavaa kauhua deadlinen lähestyessä. Tästä aiheutuu, että ennen h-hetkeä työtä on tehtävä yötä päivää, ja se rassaa sielua ja perhe-elämää. Kun alkaa tuntua, että elämässä ei ole muuta kun lähdeviitteitä, tietokone ja tutkimus, ollaan rajatilassa.
Näin mulle kävi tän kandin kanssa. Koska kuvittelin, että on ihan helppoa olla "duunissa" kahdeksan tuntia päivässä ja sitten illalla kirjoitella se kandi... Ja sehän ei sitten mennytkään niin. Mutta nyt kandi on melkein valmis, pientä hiomista vaille. Ja mulla on helpottunut olo. Aloin innoissani suunnitella jo gradua!
A-klinikalla menee mukavasti. Joudun miettimään monenlaisia asioita, myös arvoja ja etiikkaa omalta kohdaltani. Se tekee hyvää ja on tarpeellista. Mulla on "omia" asiakkaita (minkä olen jo varmaankin sata kertaa kertonut) ja se on hienoa. Siinä oppii tuhat asiaa, jotka jo tietää, mutta jotka on saatava lihasmuistiin. Haastavaa ja mahtavaa.
Mutta nyt mä hyökkään ton kandin kimppuun. Viimeistelen sen, jotta ensi viikolla kypsyyskokeessa olen valmiina - ja kypsänä.
19.5. mä lähden Espooseen palvelutaloon töihin. Kirjoittelen sitten myös sieltä kuulumisia ja ajatuksia. Ja toivottavasti ehdin tännekin kirjoitella vielä ennen sitä.
Sii juu!
Kommentit