Aivan mahtavaa! Tokan tentin tulokset ilmaantuivat silmiini yllättäen, kun kävin kuikuilemassa Netti-Opusta, joko on tietotekniikan peruskurssin tulokset siellä. Ei ollut, mutta oli historia-tentin opintopisteet ja arvosana vieressä. Kolmonen! Mulla oli sellanen olo, että tentti ei mennyt kovin hyvin ja mä luulen, että mulla on siellä yksi virhekin. Mutta toki olen iloinen, kun kolmonen pamahti!
No, sitten torstaina olikin kunta-alan luentotentti. Se meni ihan päin prinkkalaa, enkä varmasti pääse läpi. Eli uusintaan joudutaan... ymmärsin kyllä kysymykset ;D ja tiesin suunnan, missä vastaus lymyää, mutta en osannut käyttää oikeita termejä ja paljon asioita puuttui. Mua oikeasti melkein nolottaa: mä luin matskun kerran läpi, se ei ollut ylivoimainen rupeama, asian pitäisi kuulua kuntalaisen yleissivistykseen - ja mä töppäsin. Vähän noloa, hei, sanoisi teini-ikäiset tyttäreni, jos kertoisin niille.
Mä otsikoin tän sepustuksen rempseästi: minä opin. Se tarkoittaa sitä, että mä olen voittanut itseni ja oppinut suvaitsevaisuutta piirun verran lisää.
Mä olin eilen yhdellä luennolla, jossa opiskelijakirjo oli nuorista fukseista viiskymppisiin entiedäkeihin. Yksi mun kurssilainen nuori tyttö kysyi kysymyksen, mikä ilmeisesti oli mun kanssa samalla rivillä istuneen, mun ikäisen naisen mielestä jotenkin dorka. Tämä nainen vastasi napakasti kädet puuskassa (se näytti ihan siltä, kuin olisi puolustautunut) kysymykseen jotain ylimielistä. Se naisen ilme oli paljastava, mä oikein hämmennyin siitä (katselin sitä, kun se puhui).
Ja silloin mä tajusin: mä en ikinä - en ikinä koskaan milloinkaan - halua näyttää samanlaiselta! Enkä myöskään halua edes ajatella, että mun käsitykset olisivat jotenkin parempia siksi, että olen vanhempi.
Olen siis oppinut tähän astisen yliopistourani tärkeimmän asian niin, että se näkyy myös käytännössä.
No, sitten torstaina olikin kunta-alan luentotentti. Se meni ihan päin prinkkalaa, enkä varmasti pääse läpi. Eli uusintaan joudutaan... ymmärsin kyllä kysymykset ;D ja tiesin suunnan, missä vastaus lymyää, mutta en osannut käyttää oikeita termejä ja paljon asioita puuttui. Mua oikeasti melkein nolottaa: mä luin matskun kerran läpi, se ei ollut ylivoimainen rupeama, asian pitäisi kuulua kuntalaisen yleissivistykseen - ja mä töppäsin. Vähän noloa, hei, sanoisi teini-ikäiset tyttäreni, jos kertoisin niille.
Mä otsikoin tän sepustuksen rempseästi: minä opin. Se tarkoittaa sitä, että mä olen voittanut itseni ja oppinut suvaitsevaisuutta piirun verran lisää.
Mä olin eilen yhdellä luennolla, jossa opiskelijakirjo oli nuorista fukseista viiskymppisiin entiedäkeihin. Yksi mun kurssilainen nuori tyttö kysyi kysymyksen, mikä ilmeisesti oli mun kanssa samalla rivillä istuneen, mun ikäisen naisen mielestä jotenkin dorka. Tämä nainen vastasi napakasti kädet puuskassa (se näytti ihan siltä, kuin olisi puolustautunut) kysymykseen jotain ylimielistä. Se naisen ilme oli paljastava, mä oikein hämmennyin siitä (katselin sitä, kun se puhui).
Ja silloin mä tajusin: mä en ikinä - en ikinä koskaan milloinkaan - halua näyttää samanlaiselta! Enkä myöskään halua edes ajatella, että mun käsitykset olisivat jotenkin parempia siksi, että olen vanhempi.
Olen siis oppinut tähän astisen yliopistourani tärkeimmän asian niin, että se näkyy myös käytännössä.
Kommentit