Nyt kello on vähän yli seitsemän. Ja kun tästä kohta lähden, ei tarvitse kauan puhista, kun kello onkin jo neljä! Päivät kuluvat tosi nopeasti, työ on kiinnostavaa ja mä pidän niistä ihmisistä, keiden kanssa olen tekemisissä. Hommassa on elämän makua, kovin usein katkeraa sivumakuakin on mukana, mutta aina on myös toivoa.

Olen nyt näinä muutamina päivinä tuolla A-klinikalla saanut oikeaa kokemusta tiedon luiden päälle. Toivo on niin tärkeä asia, että sen riistäminen puheella toiselta ihmiseltä pitäisi olla rangaistava teko. Keneltäkään ei koskaan saa viedä toivoa.

M
ä olen todella iloinen, että olen harjoittelussa (joo joo, se on oikeasti käytännön opetus) juuri tuolla A-klinikalla.
Mutta nyt on pakko lähteä, jotta on ajoissa paikalla!