No, hui!
Mä olen edelleen mietiskellyt tätä mun opiskeluani. Vähän on sellainen ristiriitainen tunnelma päässä. Musta tuntuu, että en ole oppinut oikein mitään sosiaalityöstä - siis mitään uutta. Vaikka todennäköisesti olenkin, ainakin kirjojen lukeminen on ollut hyödyllistä.
Mä yritän ajatella NIIIIIIIN positiivisesti kuin vain ikinä mahdollista, koska olen kuullut NIIIIIIIN monta kertaa, että "se on ihan omasta asenteesta kiinni..." .
Tai jos sanon, että seminaarin vetäjäjä ei pidä musta, ni jopa kuuluu keittiöpsykologin diagnoosi: "no, se johtuu siitä, että sä et tykkää siitä opettajasta".
Mä tiedä, että asenne ratkaisee. Musta mun asenne on kohdallaan. Mä olen motivoitunut, asioista kiinnostunut ja teen kaikki tehtävät ja vähän ylikin. Musta esimerkiksi kandityötä on älyttömän nasta tehdä.
Mutta jossain vaiheessa on pakko ottaa todeta tosiseikat. Paasikivi oli oikeassa siinä,että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kyllä mä ajatelen, että vuoden opiskelun jälkeen kykenen näkemään oman tilanteeni aika selvästi.
Mutta lievistä motivaation horjahduksista huolimatta mä aion lukea itseni yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Ja siinä samalla aion suorittaa hallintotieteestä kandi. Sitten töihin johonkin mielenkiintoiseen projektiin. Ja jos tuntuu siltä, niin sitten vielä hallintotieteen maisteriohjelmaan työn ohessa.
Kylläpä helpotti. Mullahan on tossa hieno suunnitelma!
Eihän mulla ole koskaan ollutkaan mitään aikeita lopettaa homma kesken, kunhan vaan olen purnannut. Ja kyllä mä ihan oikeasti koitan olla hyvällä asenteella liikkeellä. Mulla ei paljoa puutu siitä maisterin tittelistä, joten on selvää, että valmistun.
Nyt kello on niin paljon, että on lähdettävä suihkuun. Illalla on Händel-kuoron konsertti ja pitää lähteä laulamaan.
Mä olen edelleen mietiskellyt tätä mun opiskeluani. Vähän on sellainen ristiriitainen tunnelma päässä. Musta tuntuu, että en ole oppinut oikein mitään sosiaalityöstä - siis mitään uutta. Vaikka todennäköisesti olenkin, ainakin kirjojen lukeminen on ollut hyödyllistä.
Mä yritän ajatella NIIIIIIIN positiivisesti kuin vain ikinä mahdollista, koska olen kuullut NIIIIIIIN monta kertaa, että "se on ihan omasta asenteesta kiinni..." .
Tai jos sanon, että seminaarin vetäjäjä ei pidä musta, ni jopa kuuluu keittiöpsykologin diagnoosi: "no, se johtuu siitä, että sä et tykkää siitä opettajasta".
Mä tiedä, että asenne ratkaisee. Musta mun asenne on kohdallaan. Mä olen motivoitunut, asioista kiinnostunut ja teen kaikki tehtävät ja vähän ylikin. Musta esimerkiksi kandityötä on älyttömän nasta tehdä.
Mutta jossain vaiheessa on pakko ottaa todeta tosiseikat. Paasikivi oli oikeassa siinä,että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kyllä mä ajatelen, että vuoden opiskelun jälkeen kykenen näkemään oman tilanteeni aika selvästi.
Mutta lievistä motivaation horjahduksista huolimatta mä aion lukea itseni yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Ja siinä samalla aion suorittaa hallintotieteestä kandi. Sitten töihin johonkin mielenkiintoiseen projektiin. Ja jos tuntuu siltä, niin sitten vielä hallintotieteen maisteriohjelmaan työn ohessa.
Kylläpä helpotti. Mullahan on tossa hieno suunnitelma!
Eihän mulla ole koskaan ollutkaan mitään aikeita lopettaa homma kesken, kunhan vaan olen purnannut. Ja kyllä mä ihan oikeasti koitan olla hyvällä asenteella liikkeellä. Mulla ei paljoa puutu siitä maisterin tittelistä, joten on selvää, että valmistun.
Nyt kello on niin paljon, että on lähdettävä suihkuun. Illalla on Händel-kuoron konsertti ja pitää lähteä laulamaan.
Kommentit