Maanantaina oli taas yht.kuntatieteellisen yhteisiä opintoja muutaman tunnin verran. Vieraileva luennoitsija oli Tere Vadén. Hän ja meidän vakiluennoitsija Mikko Lahtinen pitivät sellaisen show, että oksat pois. Muutenkin mulla myrskysi pääkopassa oikein olan takaa.
Voitte vain kuvitella mitä se on...kun päässä myrskyää olan takaa...

En ala tässä referoimaan luennon sisältöä. Kuvailen vain tunnelmia ja ajatuksia.
On mahtava nähdä luennoitsija, joka oli läsnä. Siis muutenkin kuin vain fyysisesti. Vadén oli. Vaikka hän ilmiselvästi oli kyllääntynyt yliopistoon työnantajana, hän sai kuitenkin aikaan sähköistymistä ja keskustelua.
Ja Lahtinenkin intoutui, mikä toi vielä lisää pippuria peliin.
Mahtavaa, tällaisia luentoja minä haluan kuunnella. Täytyy vissiin alkaa valita aineita sen mukaan, kuka luennoi. Viis siitä, mikä on aihe, kunhan luennoitsija on hyvä. Silloin sitä oppiikin jotain ja saa aivoille rasitusta.

No, mikä sitä myrskyä aiheutti?

Se, että luennolla oli oikeasti tarkoitus herättää tulevia  yhteiskuntatieteilijöitä Ruususen unesta. Vadén ja Lahtinen yhdessä tekivät kaikkensa, jotta me opiskelijat olisimme ymmärtäneet, mikä on meidän vastuulla ja kuinka vastuuta pitää käyttää. Eli siis kuinka ajattelen omilla aivoillani.

Näin minä asian ymmärsin. Ja olin onnellinen, että sain olla salissa, jossa puhuttiin viisaita.  Omassa rusinassani aivoitukset poukkoilivat villeinä ja se tuntuu aina yhtä ihanalta!

Vadén oli niin viisas ja sivistynyt, että osasi vastata johonkin kysymykseen, ettei tiedä. Massasta lähti hämmentynyt naurunpyrskähdys - ehkä meistä suurin osa on tottunut siihen, että Opettaja tietää kaiken ja Yliopistonopettaja vielä enemmän.

Ja tästä päästään vaivattomasti siihen juttuun, joka naurattaa mua ihan hirveästi ja sopii tähän kohtaan kuin mansikat mämmiin. Tällä periaatteella mäkin aion vastailla tenteissä:
Erään kerran pieneltä tytöltä (5 v.) kysyttiin, että mistä tietää tulleensa huijatuksi. Tyttö vastasi: ei mistään, mutta jos joku puree, niin se sattuu.